On vissiin iskeny joku lähestyvän kolmenkympin kriisi, kun tuntuu, että haluaa takertua katoavaan nuoruuteensa. Osa syynä tähän on varmaan Facebook, johon löysin vihdoin tieni. Tuntuu että kaikkien vanhojen tuttujen elämä on menny suurina harppauksina eteen päin ja mä vaan tallaan samoja latuja ku ennnkin. Entisten hyvienkin tuttujen kanssa kirjottelu jää kuulumisten vaihtoon, kun ei tiedä mitä kirjoittais..

Tänään on vieläpä isännän ja mun hääpäivä. Eihän tuo yks sitä edes muistanu (yllätys, yllätys) jos en olis muistuttanu. Tuntuu hullulta viettää hääpäivää kun haaveilee mennyttä jolloin ei ollut vielä edes tavannut koko ihmistä.